Voiko ihminen olla koukussa nostalgiaan? Minä luulen, että voi. Tila on sekä rikkaus, että rasite. Varsinkin, jos tilaan lisätään ripaus erityisherkkyyttä (joku voisi käyttää sanaa yliherkkyyttä, mutta minusta sillä on jollakin tapaa negatiivinen kalskahdus).
Muistot tulevat voimakkaina aaltoina, ja muutamassa sekunnissa voin palata johonkin tiettyyn päivään, tunnelmaan, hetkeen, mielentilaan. Musiikki on silta minun ja menneisyyden välillä, silta jonka voin halutessani avata. Mutta usein tuolle sillalle astuminen on raskasta, koska astun samalla omaan elettyyn elämääni.
Joskin mielestäni ihmisen on hyvä välillä muistella menneitä, mutta samalla tiedostan, että sieltä löytyy myös paljon auki jääneitä, arkojakin asioita. Katsotaan, mitä tulee vastaan.
80- luvun lapsi. Elämä on turvallista ja ilmasto ennalta-arvattavaa. Televisiossa Kekkonen ja neuvostopolitiikka. Radiossa Suomi-iskelmä ja vuosikymmenen loppupuolella Brittihitit. 90-luvun lamavuosien teini. Alkoholista lohtua hakeva maailmanparantaja. Rakkaudessa epäonnistuva. Angstinen, tietenkin. 2000-luvulla itseään ja paikkaansa yhä etsivä nuori aikuinen.Tai, ei ehkä enää niin nuorikaan. Paitsi mieleltään, ja sydämeltään.
Tämä blogi tarjoaa musiikin siivittämiä muistoja, ajankuvia, hetkiä elämästä.
Biisejä, jotka ovat joskus räjäyttäneet tajuntani. Tai sitten olleet jollakin muulla tavalla minulle merkityksellisiä.
Kenties ne herättävät muistoja sinussakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti